Matkun ja Koijärven suunnan MONIpalvelubussi

Monipalvelubussilla pääset liikkumaan vuoden ympäri Pohjois-Forssasta kutsuohjatusti ydinkeskustan keskeisiin asiointipaikkoihin arkisin. Kuljetus tilataan edellisenä päivänä soittamalla tai sopimalla kuljettajan kanssa matkustaessa. Myöhemmin tilatut kuljetukset pyritään hoitamaan mahdollisuuksien mukaan. Kuljettaja vastaa tilauspuheluihin arkisin klo 8.30 - 13.30.

Tilaukset: 040 5272 472

Aikataulu ja reitti

Palvelubussi lähtee Koijärveltä klo 8.30 ja kulkee aikataulukohteiden ja Matkun kautta Forssan keskustaajamaan, jonne saavutaan noin klo 9.45. Keskustassa ajetaan tarvittaessa tärkeimpien asiointipisteiden kuten kauppakeskusten, Kelan, pankkien, postin, apteekkien ja Tyykihovin kautta. Palvelubussi kulkee reitin arkipäivisin, mutta tiistaina ja perjantaina päinvastaisessa järjestyksessä kuin maanantaina, keskiviikkona tai torstaina.

Kutsusta kyyti poikkeaa reitiltä noutamaan matkustajia esimerkiksi kotipihalta saakka. Kyytiin voi tulla aikataulukohteista myös ilman eri tilausta. Aikataulu on joustava ja auto saattaa saapua aikataulukohteisiin ilmoitettua myöhemmin, mikäli noutoja on runsaasti. Aikataulukohteet ohitetaan kuitenkin aikaisintaan aikataulun mukaisesti.


Palvelubussi (ma, ke ja to) Koijärvi - Raitoo - Matku - Forssa aikataulu

Palvelubussi (ti, pe) Kukkapää - Matku - Raitoo - Koijärvi - Forssa aikataulu

Palvelubussi lähtee paluumatkalle klo 12.00 linja-auto asemalta ja noutaa sovitusti asiakkaita keskustan asiointikohteista. Paluumatka ajetaan ilman kiinteää aikataulua ja reittiä tarpeen mukaan. 

Tarkemmat tiedot pysäkeistä löytyy Matkahuollon sivuilta. Liikennöitsijänä toimii Taksipalvelu J. Liuski Ky. 

Matkahuolto aikatauluhaku