Keksijä Eerin Rosenström kunnosti Kuhalankosken voimalaitoksen uudelleen hyötykäyttöön, edellisen kerran se toimi 1970-luvulla.
Pinta-alaltaan 23 500 neliömetrin ja 200 hengen työpaikan Prismakeskus avattiin 9. syyskuuta ns. Sahan alueelle.
Kuva: Ville Koivisto
Forssan Seudun Puhelin ja Salon Seudun Puhelin yhdistyivät. Uuden yhtiön nimeksi tuli Lounea Oy.
Korkein hallinto-oikeus kumosi Yhtiönkadun jatkeen sisältävän asemakaavan. Yli 30 vuoden mittainen forssalaistaistelu päättyy.
Forssan Salaman Janica Mäkelä juoksi hopealle 5 000 ja 10 000 metrin juoksuissa SM-kisoissa.
Forssan museo siirtyi Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistykseltä Forssan kaupungin hoitoon vuonna 2010.
Keskustan päiväkodin nimi muutettiin Augustinan päiväkodiksi perustajiensa August ja Ina Borgströmin mukaan.
Antin Konditorian leipomo täytti 100 vuotta ja Lihajalostamo Hakala 110 vuotta.
Vuoden säätiloissa oli kovia vaihteluita. Helmikuussa oli kovia pakkasia ja lunta satoi ennätysmäärin. Heinäkuu oli lämpimin 50 vuoteen. Joulukuussa satoi 117 mm ja Tapaninmyrsky koetteli.
Kuvat: Ville Koivisto
Parma Oy toimitti viidennen miljoonan ratapölkkynsä valtionrautateille, Uusioaines Oy puolestaan aloitti vaahtolasin tuotannon.
Valtatie 2 perusparannukselle luvattiin vihdoin valtiolta lisärahoitusta.
Forssan Yhteislyseon vanhan jugendosan peruskorjaus valmistui. Katolle nostettiin myös torniosa.
Sanni Grahn-Laasonen valittiin uutena kansanedustajana eduskuntaan Sirkka-Liisa Anttilan kanssa.
Tasavallan presidentti Tarja Halonen teki maakuntamatkan Forssaan.
Forssan sairaala sai tunnustuksen tehokkuudestaan ja valittiin toiseksi tehokkaimmaksi sairaalaksi keskussairaaloiden ulkopuolella.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vieraili Forssassa ensimmäisellä maakuntamatkallaan.
Forssan Seudun Osuuspankki lahjoitti 90-vuotisjuhlansa yhteydessä kauppatorille vuoden 1876 teollisuusnäyttelyssä olleen mallin mukaisen paviljongin.
Fenestra Oy lopetti ikkunatehtaan Forssassa, yli sata työntekijää jäi työttömäksi. Viidessä vuodessa Forssasta oli poistunut yli 1600 teollisuustyöpaikkaa.
Fingrid Oy:n 110 miljoonan varavoimalaitos valmistui Pilvenmäelle.
Kuvat: Ville Koivisto
Paviljonki valmistui Forssan kauppatorille 2012.
Kuva (vasen): Ville Koivisto
Forssan kaupungin 90-vuotisjuhlavuosi. Juhlavuoden kunniaksi kaikki vuonna 2013 syntyneet lapset saivat 200 euroa ns. vauvarahaa.
Sami Sulkko Savonlinnasta valittiin uudeksi Forssan kaupunginjohtajaksi toukokuussa.
Forssan Seudun, Salon Seudun, Someron ja Somerniemen Osuuspankit yhdistyivät uudeksi Lounaismaan Osuuspankiksi.
Hämeen Sanomat osti Forssan Lehden.
Forssaan osui kuuden miljoonan lottovoitto. Edellinen, kahdeksan miljoonan voitto, tuli vain kaksi vuotta aiemmin.
Kartanonkadun pitkään odotettu remontti valmistui, suojatiehidasteet puhuttivat käyttäjiä.
Forssalainen Riku Virtanen (taiteilijanimeltään Rivo) voitti Rapin SM-kilpailussa parhaimman rap battle -artistin tittelin.
Forssan museo valittiin Vuoden museoksi ensimmäisenä museona Suomessa.
Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä perustettiin 1.1.2014, jolloin Forssan kaupungin sekä Humppilan, Jokioisten, Tammelan ja Ypäjän sosiaalihuollon palvelut, lasten päivähoitoa lukuunottamatta, siirrettiin saman organisaation alaisuuteen. Seutukunnalla on jo pitkä perinne yhteisestä palvelujen järjestämisestä, sillä jo vuodesta 2001 alkaen on terveyspalvelut järjestetty Forssan seudun terveydenhuollon kuntayhtymässä, jonka nimi muuttui sosiaalihuollon palvelujen yhdistämisen jälkeen hyvinvointikuntayhtymäksi.
A.W. Wahrenin syntymän 200-vuotisjuhlaa vietettiin Forssa-päivien yhteydessä.
Sanni Grahn-Laasonen nimitettiin ympäristöministeriksi.
Yrjö Mykkäsen 1950-luvulla suunnitteleman funkkistyylisen linja-autoaseman peruskorjaus valmistui.
E.U.Adhoc Project Oy:lle kaksi laivansisustusprojektia, toinen sopimuksista työllisti 36 asentajaa töihin Japaniin.
Koijärven uusi koulu-päiväkoti aloitti toimintansa.
Koijärven kylä valittiin Hämeen Vuoden kyläksi.
Forssan kansallinen kaupunkipuisto perustettiin maaliskuussa ympäristöministeriön päätöksellä kahdeksantena kaupunkipuistona Suomessa.
Sanni Grahn-Laasonen ja Sirkka-Liisa Anttila valittiin uudelleen eduskuntaan.
Grahn-Laasonen nimitettiin opetus- ja kulttuuriministeriksi.
Sanoma Oy ilmoitti lopettavansa kaksikymmentä vuotta toimineen Forssan painon.
SPR vuokrasi forssalaisille yllätyksenä entisen Hotelli Rantasipin kiinteistön turvapaikanhakijoiden hätämajoitusyksiköksi ja 12.9. saapui parisen sataa turvapaikanhakijaa.
Forssan museo oli ehdokkaana Vuoden eurooppalainen museo -loppukilpailussa.
Kutomoalueella järjestetyillä Heinämessuilla vieraili yli 20 000 kävijää.
Sulautettuja teknologian ratkaisuja toteuttava DA-Design Oy siirtyi ostamansa Sanomapainon tiloihin.
Hämeen Yrittäjät palkitsi vientipalkinnolla forssalaisen cleantech-yrityksen Watrec Oy:n, joka myy biokaasulaitoksia mm. Aasiaan.
Puolustusvoimat vuokrasi sotilasvarusteiden varastointia varten entiset Fenestran tilat.
Parmarine Oy palkkasi tuotantoonsa yli 100 uutta työntekijää.
Forssan Elävienkuvien teatteri täytti 100 vuotta. Tapahtumaa juhlistettiin urheilutalo Feeniksissä Finlandia -elokuvalla RSO:n säestämänä.
Frisbeegolfrata Hunnari GDP avattiin Vieremän Mäkilammilla.
Uusi kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi aloitti virassaan maaliskuun alussa Riihimäelle siirtyneen Sami Sulkon jälkeen.
Forssan Lehti täytti 100 vuotta ja juhlavuoden kunniaksi järjestettiin mittava valokuvanäyttely.
Forssan järjestyksessään kolmas työväentalo vihittiin käyttöönsä 2.3.1930. Vuonna 2017 Forssan työväentalo äänestettiin Suomen kauneimmaksi työväentaloksi.
Sanni Grahn-Laasonen nimitettiin opetus- ja kulttuuriministeriksi.
Ravintolalaiva Jannu lähti Loimijoen partaalta 20 vuoden jälkeen kohti Helsingin Hietalahdenrantaa.
HKScan Oyj:n Forssan tehtailta lähti matkaan ensimmäinen sianlihakontti Kiinaan neljän vuoden lupaprosessin jälkeen.
Forssan kirkon 100-vuotisjuhlia vietettiin monin menoin.
Moniammatillisen verkostotiimin (poliisi, Naapuruussovittelukeskus ja kaupungin eri hallinnon alat) ns. Forssan malli voitti Kansallisen rikoksentorjuntakilpailun Suomessa sekä Euroopan rikoksentorjuntakilpailun (European Crime Prevention Award,ECPA) Wienissä.
Valtuusto päätti uuden monitoimikeskuksen suunnittelusta. Monitoimikeskukseen koottaisiin Kuhalan ja Tölön koulujen sekä Kurjenpesän ja Taikatuulen päiväkotien toiminnot.
Pohjois-Karjalan Kirjapaino osti Forssan Kirjapaino Oy:n koko osakekannan.
Kaupungin uudet uniikit jouluvalot syttyivät 1.12.2018. Jouluvalojen malleiksi valittiin kaksi forssalaista 1900-luvun alun kangaskuosia.
Kiertoliittymä valmistui Turuntien, Rautatienkadun ja Kauppakadun risteykseen.
Aurinkorannan eli Linikkala IV A asemakaava hyväksyttiin valtuustossa.
Forssan yhteislyseon Ella Heikkilä sijoittui valtakunnallisessa Oikeusguru-kilpailussa toiseksi ja lunasti sijoituksellaan oikeustieteen opiskelupaikan.
Forssan Mykkäelokuvafestivaalien 20-vuotisjuhlanäytös Feeniksissä
Kuva: Lassi Puhtimäki
Elokuussa 2019 Forssan Mykkäelokuvafestivaalit juhlisti 20-vuotista taivaltaan teemalla ”Gangsterit ja kaunottaret”. Elävienkuvien Teatterin lisäksi esityspaikkana toimi urheilutalo Feeniks, missä 20-vuotisjuhlanäytös toteutettiin yhteistyössä Helsingin poliisisoittokunnan kanssa. Elokuvana nähtiin Harold Lloydin tähdittämä Safety Last, johon soittokunnan kapellimestari Heikki Elo oli säveltänyt kokonaan uuden musiikin.
Suunnistuksen SM-Sprinttikisat järjestettiin 22.9.2019 Forssassa keskusta-alueella. Kansallisen kaupunkipuiston maisemissa sijainneet reitit saivat osallistujilta runsaasti kiitosta.
Kisoihin osallistui n. 2000 kilpailijaa.
Forssan historiaan voi tutustua myös museossa www.forssanmuseo.fi
www.piipunjuurella.fi